Taputa itseäsi, olet ollut tekemässä koulutusinnovaatiota.

Näyttökuva 2017-10-06 kello 7.15.51
Yksilöllistä polkua eteenpäin – tunnuslauseeksi,  satojen vuosien takaa?

Ype-hankkeen tämän vuoden tavoitteissa painotetaan riittäviä työkaluja yksilöllisessä oppimisessa, laaja-alaisten taitojen kehittymistä sekä hyvinvoinnin edistämistä. Aiheet ovat kaikkien puheissa ja mielissä ympäri maapallon. Olemme tässä hankkeessa todella aktuellin äärellä!

Innovation Summit 2017 hundrED kutsui 4.-6.10 Helsinkiin osallistujia eri puolilta maapalloa. Tapahtumassa esittäytyi noin 50 globaalia koulutusinnovaatiota, jotka ovat ilmaiseksi kaikkien saatavilla täällä. 

Mukana joukossa oma ja omaa luokkaansa oleva Lappeenrannan Ratkaisukeskeisyys jokaiseen kouluun eli A Solution-Focused Mindset in A City.

 

HundrED 100 global

Suomessa on tilanne, jota maailmalla etsitään. Meillä Lappeenrannassa on systeemi, jota maailma janoaa. Opetustoimenjohtaja Mari Routti haki aikoinaan visionsa jatkeeksi konkretiaa, ja löysi ratkaisukeskeisen valmennuksen gurun Kirsi Saukkolan. Tästä kehkeytyi jotakin sellaista, joka vaikutti meihin opettajiin lähtemättömästi ja jota maailman eri kolkissa kehitetään kukin omalla tavallaan.  Oppilaslähtöistä hyvää koulunpitoa rakennetaan yksittäisten innovatiivisten ja tarmokkaiden pedagogien sekä markkinoinnin varassa. Meillä Suomessa on laaja-alaisuuteen, monipuoliseen arviointiin ja yksilölliseen tukeen perustuva valtakunnallinen opetussuunnitelma. Se antaa luvan opettajan pedagogisen luovuuden ja ammatillisuuden sekä kokeilukulttuurin irtipäästämiselle. Lappeenrannassa on sen lisäksi ainutlaatuinen tilanne, jossa tuo kaikki on rakennettu mitä tärkeimmän kivijalan eli ratkaisukeskeisyyden päälle. Puhumattakaan nyt jo uudesta strategiasta ja YPE-hankkeen ytimessäkin välkehtivästä näkemyksestä: yksilöllisen oppimisen tehokas väline on nimenomaan tiimioppiminen. Se rakentuu puolestaan vahvasti ratkaisukeskeisen osaamisen perustuksille.

Meillä on globaalisti katsottuna hyvä kokonaisvaltainen tilanne. Mahdollisuus. Lupa. Tsemppi. Osaaminen. 

Mykistävän lopetuksen seminaariin tarjoili suomalaisen yritysmaailman suurvaikuttaja Risto Siilasmaa,  joka haluaa elää kuten opettaa. Tässä hänen sanojaan aiheesta Work life in 2030 – How to Flourish in an Uncertain World.

”Regardless of our roles, we should always seek how to change the world, and know we can do it – don’t just expect others to do it. Degrees should have an expiry date. We should be life-long learners. Hoping that you will fail at some things gets rid of the fear of failure. Failure is at the heart of learning, it’s how you learn.

How do you survive in a complex world? You experiment. You create and demand alternatives. Any good entrepreneur is a paranoid optimist, and we should instil that in our kids, thinking forward, forseeing problems and being positive.

Change will never be as slow as it is today – if you acknowledge that it’ll encourage you to make the change today. We as humans don’t really understand exponential growth, it’s all around us but we don’t notice it until it’s too late”

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: