Luokassa oli aamulla kiipeillyt hämähäkki!
Pölähdän Lappeen koulussa Koskisen Jennin luokkaan tiivistunnelmaiseen keskustelurinkiin. Meneillään on huomioiden ja kysymysten jakaminen hämähäkeistä. Miten keskittyneen tuntuista osallistumista! Nopeasti käy ilmi, ettei aiheena tällä tunnilla ole kuitenkaan hämähäkki, vaan koulumatkojen turvallisuuteen liittyvät pienet tutkimukset. Hämähäkki oli vain vienyt hetkellisesti voiton, sillä se oli omia aikojaan ilmestynyt luokkaan kiipeilemään ja päättänyt napata lasten huomion. Ilmiöoppimista? Oppimisen kiireettömyyttä? Muutosjoustavuutta? Sitäpä juuri sain todistaa.

Jokainen suunnittelee työjärjestystään edellisen viikon perjantaina. Violetilla tunnilla oli tällä kertaa pienen tutkimustyön tulosten esittämisen harjoittelu. Aiheena tuntemukset koulumatkan turvallisuudesta.

Jos olit valinnut ymppää niin lihavoi tekstistä, mitä kerrotaan käärmeen tuntomerkeistä, liikkumisesta, elinympäristöstä… Tulosta teksti lihavoituna ja tee miellekartta rantakäärmestä.
Jenni pitää luokassaan tällä hetkellä tärkeimpänä asiana kiireettömyyden tunteen luomista ja oppilaiden henkilökohtaista ohjausta. Oppimateriaalit ohjaavat helposti suorittamaan paljon sen sijaan, että ne herkistäisivät ajattelun taitoja. Jenni puolestaan ajattelee asian juuri päinvastoin. Hän haluaa ohjata nimenomaan ajattelemaan. Ohjata oppilaita siihen, että itse otettu vastuun kantaminen tulee osaksi koulupäivää. Itse huomataan, että tehtäviä pitääkin pohtia uudelleen. Itse hoksataan tulla kysymään. Itse arvioidaan, onko uusia asioita sisäistetty vai onko tarpeen vielä harjoitella. Kukaan ei välttämättä kulje perässä ja tarkistele tehtävien oikeellisuutta tai täydellisyyttä tai nopeutta.
Jenni on kokeillut useamman vuoden erilaisia tapoja luoda yksilöllisiä oppimisen polkuja. Tällä hetkellä oppilailla on sopiva kombo omaa valinnanvapautta sekä yhteistä tekemistä toisten kanssa. He ovat jo viime lukuvuonna rakentaneet itselleen omia opintosuunnitelmiaan eri oppiaineissa. Niistä voit lukea kuvausta ja saada materiaalia Jennin aiemmasta blogikirjoituksesta.
Välillä on tärkeää kiireetön yhteinen keskustelu ja kaikille yhteiset struktuurit. Välillä jokainen tekee oman valintansa mukaan ja luonnollisesti edistyy aivan omaan tahtiin. Jokaiselle oppilaalle löytyy esimerkiksi matematiikassa kansio, josta omaa oppimisen polkua voi värittää ja itsearvioida. Arviointi on aina yhtä kuuma peruna. Tässä systeemissä se on selvästi oppilaan ja opettajan yhteinen asia, yhteinen näkemys, johon kuuluu monipuolisuus, jatkuvuus ja eteenpäin katsominen.
Matikkapelit saivat porukan hetkeksi yhteen kasaan.