”Ideoita pitää jakaa ja kertoa kokeilustaan. Pitää myös kertoa, kuinka on mokannut ja erehtynyt. ”

Jenni Koskinen, luokanopettaja, Lappeen koulu, Lappeenranta

Koskisen Jenni on yksilöllisten polkujen kokenut tallaaja, ja edelleen löytyy uutta kerrottavaa toisille jaettavaksi. Siitä kiitos! Päästetään Jenni ”ääneen”.

Jenni kertoo, että kehittämistyössä merkityksellistä on ollut mahdollisuus samalla vaivalla päästä kunnolla sisään opetussuunnitelmaan, ja siksi on ollut varmasti helpompi kehittää yksilöllistä polkua myös oppilaiden kanssa. Jenni tarkentaa, että yksilölliselle polulle ei voi hyökätä ajatuksella, että yksilöllistää oppiaineen oppilaalle, vaan on oikeasti pitänyt miettiä, mitkä ovat kunkin oppilaan vahvuudet ja millaisilla tehtävillä tukee parhaiten ja saa oppilaan osaamisen esiin. On pitäydyttävä opetussuunnitelman tavoitteissa ja kehitettävä erilaisia tapoja, joilla oppilaat työskentelevät, sekä erilaisia harjoituksia, joita he tekevät.

Jenni on huomannut omana vahvuutenaan taulukoinnin. Visuaalisena ihmisenä hän kaipaa aina jonkin selkeän kuvan tai piirroksen siitä, mitä tavoitellaan. Myös vaihtoehdot tulee olla näkyvissä. Jennin oppilaat ovat kertoneet palautteessaan, että Jenni tekee paljon erilaisia taulukoita ja koosteita siitä, mitä milloinkin on tarkoitus oppia ja harjoitella. Arvioinnissa oppilailla on 4 eri kansiota, joista löytyy värittämällä tehtäviä itsearviointeja. Niistä voit lukea lisää täältä.

Suunnittelussa ehdoton voimavara on työpari. Töiden jakaminen ja suunnittelu ei ole ollenkaan niin vaivalloista tai raskasta, kun sen voi jakaa. Rinnakkaisluokan kanssa yhteistyötä tiivistetään entisestään ensi lukuvuonna. Yksin ei pysty näkemään niin laajalle ja saattaa jumiutua helposti tiettyihin tehtävä- ja harjoitustyyppeihin. Myös palautteenanto on rikkaampaa ja monipuolisempaa, kun sitä mietitään yhdessä.

Millaista uutta osaamista yksilöllinen oppiminen on sitten vaatinut ja keneltä? Jenni toteaa, että kaikkea ei voi hetkessä saada yksilölliselle polulle. Pienistä askelista pitää olla onnellinen, sillä liian isot harppaukset tappavat luovuuden ja myös uuvuttavat. Pienikin ajatus siitä, että oppilas voi tehdä valintaa omien vahvuuksien pohjalta, on voitto. Sähköiset oppimateriaalit ovat opettaneet paljon,  ja niiden käytössä riittää edelleen opeteltavaa. Jennin seuraava oma tavoite on opetella vertaispalutteen käyttöä entistä enemmän.

Kesäloman kynnyksellä siintää mielessä jo tietysti myös uuden lukuvuoden alku, jota aina keväällä jo suunnitellaan. Ja tällä kertaa Jenni miettii, miten malttaa edes odottaa kesän ajan, jotta pääsee kokeilemaan melko hurjalla kädellä muutettua työjärjestystä. Se onkin yksi merkittävä edellytys yksilölliselle oppimiselle, eli rakenteita on hyvä muuttaa niin, että ne tukevat aidosti oppimisprosesseja. Jos esteitä voi purkaa, niitä puretaan. Muuten ajatuksena on hyvä pitää se, että kannattaa seilata myötäisellä asenteella ja varjella omaa energiaa. Tukea kyllä saa niiltä, jotka ajatuksen yksilöllisestä oppimisesta ymmärtävät. Rehtorin kanssa pitää pystyä keskustelemaan kehitysideoista avoimesti ja punainen lanka on oltava selvillä. Avoimuus ja jakaminen ovat avainsanoja. Tukea ei saa jos ”puuhastelee” omiaan. Jenni korostaa, että ideoita pitää jakaa ja kertoa kokeilustaan. Pitää myös kertoa, kuinka on mokannut ja erehtynyt.

Lappeen koulussa iso asia toimintakulttuurissa on tiimiopettajuus, eli se, että luokka-asteen opettajat jakavat, suunnittelevat ja tekevät yhdessä. Lapsia voi olla 45 tai 66, mutta yhteisellä ajatuksella luotsataan. Toinen tämän hetken iso muutos  on siis työjärjestyksen tekeminen tiimeittäin. Jokainen tiimi on ratkonut työjärjestysongelmia ja timantteja yhdessä. Ilman yhteistä työjärjestystä tiimiopettajuus ei toteudu. Jenni itse on todella ilahtunut siitä, miten luovia ratkaisuja työparin kanssa voikaan keksiä, jotta yhteisen työskentelyn pystyy maksimoimaan. Esimerkiksi jakotuntirumba on nyt mennyt niin, että oppilaat siirtyvät tiimeinä vaikkapa englannin tunnille kummaltakin luokalta ja loput oppilaat jäävät kahdelle opettajalle: 5A luokalta lähtee 1/4 osa englannin tunnille ja 5B luokalta 1/4 myös, loput oppilaat jäävät kahdelle opettajalle. Näin molemmat ryhmät hyötyvät, englannin ryhmistä saadaan joustavia ja tukea sekä apua on tarjolla. Työparityö kukoistaa, tiimiopettajuudelle sallitaan mahdollisuus ja oppilaat voivat laajentaa tiimejään yli luokkarajojen.

Jenni toteaa, että ajattelutavan muutos on oman ammatillisen kehittymisen suurin taustatekijä. Edistymistä tapahtuu joka vuoden jälkeen. Välillä tuntuu, ettei koskaan tulekaan valmista. Välillä siihen turhautuukin, miksi ei tule valmista? Mutta niinhän se on, että vierivä kivi ei sammaloidu. Keskusteleminen on tärkeää, pitää saada jakaa. Sparraajia kaipaa tosi paljon. Vaikka itse kokeilee, niin on hienoa kuulla toisten kokeiluista. Kuten jo voimme huomata Jennin antamista esimerkeistä, tällä hetkellä Jenni on taatusti ihan liekeissä omasta tontistaan eli 5A:n ja 5B:n ensi lukuvuoden työjärjestyksestä. Jenni kuvaileekin jännitystään;  toimiiko ratkaisu ja millaista pöhinää sillä saadaan aikaan!

Jatkoa yksilöllisen polun tallaamiselle siis seuraa. Askeleita otetaan eteenpäin ja joka lukuvuosi suuntaa täsmennetään. Joka kevät pitää käydä selonteko itsensä kanssa ja reflektoida, missä menee itse juuri nyt opettajana. Oman opettajuuden kehittäminen on Jennille tärkeää, ja hän sanookin toiveekseen kehittyä ja olla parempi.  

 

Seminaarin satoa: Yksilöllistä polkua eteenpäin – ja kurkottaa korkealle.

• Blogissa vielä kerran kiitollisuudella koottuna seminaarin pajakuvauksia ja jälkikommentteja. Mitä tapahtui? Mitä me näimme, kuulimme ja koimme Etelä-Suomen oppimisen ja kasvun tuen päivillä Lappeenrannassa ja nimenomaan lappeenrantalaisten YPE- hankekoulujen opettajien tarjoilemana. Jos aiheet kiinnostavat, kannattaa lähestyä näitä ihmisiä rohkeasti. Jakaminen hyödyttää kaikkia.

  Birgitta Ovaska, Juho-Matti Kyllönen, Joutsenon koulu:

  Yksilöllinen eteneminen yhdessä ja kuinka se toimii yläkoulun aineenopetuksessa. Birgitta ja Juho ovat alkaneet tänä vuonna tehdä työparina tiivistä yhteistyötä biologian, maantiedon ja terveystiedon tunneilla. Laaja-alaisista taidoista ja oppiaineen tavoitteista muodostuu oppimiskokonaisuuksia, joista ei kokeiluja puutu. Sisällöt ovat ajattelun ja toiminnan taitojen välineitä. Birgitta ja Juho ovat tämän hankkeen lisäksi olleet mukana myös harjoittelemassa itse L1  – taitoja Digiajan ajattelijat – hankkeessa.

  Luokanopettaja Jenni Koskinen, Lappeen koulu:

  Miten opettaja voi rakentaa alakoulun oppilaan yksilöllistä oppimispolkua?
  Käytännöllinen, itse kehitetty lomakeratkaisu, joka mahdollistaa yksilöllisen oppimispolun itse- ohjautuvasta opiskelusta vierihoitoon ja kaikkeen siltä väliltä. Jenni on kehittänyt monta vuotta yksilöllisen oppimisen työkaluja. Moni sai hänen pajastaan varmasti kuulla vahvistusta omille ajatuksilleen ja tuleville kokeiluille. Tässä linkissä on jaossa Jennin tekemää materiaalia.

  Yksilöllisen oppimisen materiaalia Jenni Koskinen

  Rehtori Katri Kurronen ja apulaisrehtori Minna Hiltunen, Pontuksen koulu:

  Pontuksen päiväkotikoulun synty. Syksyllä 2017 aloittanut Pontuksen päiväkotikoulu suunniteltiin yhteisvoimin yksilöllistä oppimista toteuttavaksi yhteisölliseksi kouluksi, jonka soluissa eri-ikäiset oppijat ja opettajat toimivat ja opiskelevat tiimeinä.

Kuvataiteen opettaja, tiimivalmentaja Eine Kaartinen, Kimpisen koulu:

Kässää sie kuvin! Oivalla graafisen fasilitoinnin pajassa, kuinka ajatusmateriaali pakataan yhdessä selkeäksi ja ymmärrettäväksi viestiksi ja mikä on ajattelun sekä dialogin merkitys yhdessä oppimisessa.

Miina Koskela ja Minna Jansson, Myllymäen koulu:

 Monialaisen oppimiskokonaisuuden rakentelu yläkoulussa. Pajassa pääset kokeilemaan monialaisen oppimiskokonaisuuden koostamista yläkoulussa opetettavista aiheista. Miinan ja Minnan pajasta tulee vielä kuvia tänne blogiin. Osallistujat suunnittelivat monta oppimiskokonaisuutta uuden opetussuunnitelman mukaisesti. 

 

Matematiikan opettajat Taija Reponen, Jenni Jaskio-Röyti ja luokanopettajat Hannu Laivamaa ja Pauliina Mustonen, Kimpisen koulu:

Miten luodaan oppilaille ehyt matematiikan oppimispolku, joka takaa riittävästi tukea ja haasteita? Miten monipuolistaa arviointia ja työskentelyä sekä luoda yhteistyötapoja aineen- ja luokanopettajien välille.

Erityisluokanopettajat Marika Kylliäinen ja Maija Vilkko, Sammonlahden koulu sekä mukana Valteri-koulu:

Tuuve – tuettua etäopetusta erityistilanteisiin. Marika ja Maija tietävät jo käytönnössä, mitä Tuuve tarkoittaa. Tuuve on sulautuvan opetuksen pedagoginen malli sellaisille tukea tarvitseville perusopetusikäisille lapsille ja nuorille, joiden opiskelu lähikoulussa ei onnistu. Syynä kotona opiskeluun on vakava psyykkinen tai somaattinen sairaus. Opinnoissa hyödynnetään etä- ja verkko-opetusta. Tuuve-hankkeen ohjaavat opettajat ovat Johanna Sergejeff ja Tiina Pilbacka-Rönkä, Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri.

Ihmisiä YPE-hankkeen laitamilta, osa 3

Luokassa oli aamulla kiipeillyt hämähäkki!

Pölähdän Lappeen koulussa Koskisen Jennin luokkaan tiivistunnelmaiseen keskustelurinkiin. Meneillään on huomioiden ja kysymysten jakaminen hämähäkeistä. Miten keskittyneen tuntuista osallistumista! Nopeasti käy ilmi, ettei aiheena tällä tunnilla ole kuitenkaan hämähäkki, vaan koulumatkojen turvallisuuteen liittyvät pienet tutkimukset. Hämähäkki oli vain vienyt hetkellisesti voiton, sillä se oli omia aikojaan ilmestynyt luokkaan kiipeilemään ja päättänyt napata lasten huomion. Ilmiöoppimista? Oppimisen kiireettömyyttä? Muutosjoustavuutta? Sitäpä juuri sain todistaa.

 

Keltaisella värillä oma valinta ratkaisee

Jokainen suunnittelee työjärjestystään edellisen viikon perjantaina. Violetilla tunnilla oli tällä kertaa pienen tutkimustyön tulosten esittämisen harjoittelu.  Aiheena tuntemukset koulumatkan turvallisuudesta.

Tässäpä juttua rantakäärmeestä

Jos olit valinnut ymppää niin lihavoi tekstistä, mitä kerrotaan käärmeen tuntomerkeistä, liikkumisesta, elinympäristöstä… Tulosta teksti lihavoituna ja tee miellekartta rantakäärmestä.

Jenni pitää luokassaan tällä hetkellä tärkeimpänä asiana kiireettömyyden tunteen luomista ja oppilaiden henkilökohtaista ohjausta. Oppimateriaalit ohjaavat helposti suorittamaan paljon sen sijaan, että ne herkistäisivät ajattelun taitoja. Jenni puolestaan ajattelee asian juuri päinvastoin. Hän haluaa ohjata nimenomaan ajattelemaan. Ohjata oppilaita siihen, että itse otettu vastuun kantaminen tulee osaksi koulupäivää. Itse huomataan, että tehtäviä pitääkin pohtia uudelleen. Itse hoksataan tulla kysymään. Itse arvioidaan, onko uusia asioita sisäistetty vai onko tarpeen vielä harjoitella. Kukaan ei välttämättä kulje perässä ja tarkistele tehtävien oikeellisuutta tai täydellisyyttä tai nopeutta.

Jenni on kokeillut useamman vuoden erilaisia tapoja luoda yksilöllisiä oppimisen polkuja. Tällä hetkellä oppilailla on sopiva kombo omaa valinnanvapautta sekä yhteistä tekemistä toisten kanssa. He ovat jo viime lukuvuonna rakentaneet itselleen omia opintosuunnitelmiaan eri oppiaineissa. Niistä voit lukea kuvausta ja saada materiaalia Jennin aiemmasta blogikirjoituksesta.

Välillä on tärkeää kiireetön yhteinen keskustelu ja kaikille yhteiset struktuurit. Välillä jokainen tekee oman valintansa mukaan ja luonnollisesti edistyy aivan omaan tahtiin.  Jokaiselle oppilaalle löytyy esimerkiksi matematiikassa kansio, josta omaa oppimisen polkua voi värittää ja itsearvioida. Arviointi on aina yhtä kuuma peruna. Tässä systeemissä se on selvästi oppilaan ja opettajan yhteinen asia, yhteinen näkemys, johon kuuluu monipuolisuus,  jatkuvuus ja eteenpäin katsominen.

Matikkapelit saivat porukan hetkeksi yhteen kasaan.

Miten meni noin niinku omasta mielestä

Matematiikkaa on nyt tallattu yksilöllistä polkua eteenpäin tämä lukuvuosi. Miten meni noin niinku omasta mielestä? Täytyy todeta, että hyvin ja huonosti. Olen tänäkin keväänä siinä tilanteessa, että jotakin muutoksia täytyy tehdä. Luulin siis viime keväänä keksineeni ratkaisun pulmaan, mutta nyt kaiken reflektion jälkeen olen taas kokemusta rikkaampi.

Viime keväänä ongelmana oli se, että en oikein tiennyt missä kohtaa kukakin oppilas oli menossa. Jokainen oli omalla polullaan, mutta työskentelyn seuraaminen ja kartalla pysyminen tuotti opettajalle harmaita hiuksia. Osan työtahti hiipui, eivätkä he jaksaneet ponnistella edetäkseen. Osa paahtoi Pendolinon lailla ja tipahdin kyydistä. Ensiapuna rakentelin luokan seinälle taulukkoa, mihin merkataan missä mennään. Ja vihkoihin liimattiin pelilautaa, jossa oli pysäkkejä osaamisen osoittamiselle.

Luulin keksineeni ratkaisun. Listasin kaikki tehtävät taulukkoihin. Otsikoin ne tehtäväkorteiksi. Oppilaat etenivät tehtäväkorttien mukaan ja merkkasivat korttiin, missä olivat menossa. Äärimmäisen kätevää. Olin onnesta soikea! Yhdellä silmäyksellä näin mitä tehtäviä oppilas tekee, osaako, tarvitseeko apua yms. Oppilas tekee tehtävään kaksi merkintää. Ensimmäinen merkintä on se, että tehtävä on tehty ja toinen merkintä on se, että tehtävä on tarkistettu. Kotitehtävät merkattiin korttiin rasteilla.

Tämän vuoden jälkeen minulle selvisi vihdoinkin se, että mikä kirjoissa, vihkoissa ja näissä taulukoissa sekä tehtäväkorteissa mättää. Oppilailla on jokin kummallinen sisäänrakennettu ajatus siitä, että kaikki tehtävät pitää/tulee aina tehdä. Ihan sama vaikka hän osaisi ne, niin silti oppilas tekee samoja tehtäviä toisensa perään. Täyttää kirjaa, täyttää vihkoa tai täyttää tehtäväkorttia. Pidin itsestään selvänä sitä, että jos jonkin osaa, niin sitten oppilas tekee kokeen ja siirtyy seuraavaan harjoiteltavaan asiaan. Niin minä pidin itsestään selvänä. Oppilashan ei voi jättää tehtäväluetteloon yhtään reikää, eli ympyröimätöntä tehtävää. Vaikka sanon, että laske joka toinen tehtävä, niin oppilaan on kuin omantunnon tuskan takia ympyröitävä jokainen tehtävä, oli ne sitten tehty tai ei.

Nyt toukokuussa tehtäväkorteissa näkyy jo ympyröimättömiä tehtäviä. Tehtäväkortista on tehty joka toinen, joka kolmas tai ehkä alusta ja lopusta muutama tehtävä. Oppilas on pystynyt havainnoimaan omaa oppimistaan ja saamaan selville osaako jo vain pitääkö vielä harjoitella lisää? Kysymykseen, miksi lasket kaikki tehtävät, jos olet jo huomannut osaavasi, sain vastaukseksi:

– Muuten riviin jää aukkoja. Se näyttää huonolta.
– Oletko varma, että osaan?
– Mitä niille tekemättömille tehtäville tehdään?
– Tehdäänkö ne (tekemättömät tehtävät) sitten myöhemmin?
– Miksi en voi tehdä, kun nää on just helppoja?
– Kannattaako niitä jättää tekemättä?
– Näyttää siltä, että olen ollut laiska.
– Onko tarkotus jättää tekemättä?

Niinpä niin. Olin luullut olleeni selkeä tavoitteissani.
Ensi syksynä aloitamme uuden kokeilun. Aloitamme ilman paperista kirjaa. Olen tilannut jokaiselle oppilaalle sähköisen matematiikan kirjan. Sieltä otetaan kotiin Flipped classroom idealla tehtäviä. Koulussa keskitymme tekemiseen ja toimintaan. Syvennämme omaa oppimispolkua niin, että oppilaiden tulee todella reflektoida omaa ajatteluaan ja oppimistaan. Nyt tehtäväkortissa on vain aihepiirit ja testit. Tehtäviä tulee tunneille vähemmän, mutta niiden parissa on työskenneltävä niin, että ne osaa myös opettaa toiselle. Kun tuntuu siltä, että hallitsee asiat, niin ei muuta kuin kokeilemaan koetta.

Mistä se ajatus tulee, että oppikirja tulee täyttää kannesta kanteen. Ja nyt ajatus siitä, että tehtäväkortti tulee täyttää rivi riviltä, tehtävä tehtävältä. Tämä ajattelu vie paljon tilaa matematiikan oppimiselta. Oppilas ei edes käytä matematiikan kieltä kertoessaan, mitä hän tekee.
– Lasken nyt aukeaman 14.3 ykköstehtävää.
Siis, että kertoisi ratkovansa murtolukujen yhteen- ja vähennyslaskuja. Tänä vuonna pääsimme onneksi jo siihen, että oppilas kertoi ratkovansa geometriaa.

En luovuta. Yritän vielä uudelleen.